Kertomuksia ja muistitietoja Virroille saapuneiden Karjalaisten asuinoloista ja sopeutumisesta uudelle kotiseudulle

Tässä Johannes Härkösen kertomana. Lähde: Killinkosken kyläkirja 2005 – Killinkosken kyläyhdistys ry

ja alempana Lauri Saikkosen kertomana ja kuvaamana.

 

***********

Lauri Saikkonen – ensimmäiset asuinsijat,  evakoitujen saapuessa Killinkoskelle.

 

Siirtolaisten asuttuminen tiloille v.1947

Killinkosken ympäristöön muodostettiin asutusviranomaisten toimesta  1946-1947 viljelys- ja asuntotiloja yhteensä 28 kpl.  Vain neljällä tilalla oli jonkilainen asuinrakennus, muilla tiloilla vain mahdollisesti lato, aina ei sitäkään.  Rakentamisen tarve oli valtava.  Siirtolaisten lisäksi muukin yhteiskunta tarvitsi rakennusten uudistamista.  Kansakunta oli sodan seurauksena saanut suoritettavakseen valtavat sotakorvaukset, joiden tinkimätön suorittaminen oli itsenäisenä kansakuntana säilymisen ehdoton edellytys.  Näin ollen kaikki se joka palveli sotakarvausten suorittamista, meni kaiken muun edelle, vaikeuttaen osaltaa tilannetta.

Kun tilalle oli päästävä asumaan, voitava hoitaa karjaa, raivattava peltoa, oli välttämätöntä että asuinpaikka oli lähellä.  Oman asunnon sijalle ei ollut vaihtoehtoja.  Tähän tarkoitukseen valikoitui jo koettu konsti – sauna.

Rakennustarvikkeista oli valtava puute.  Erityisesti sementti, naulat ja ikkunalasi olivat ”kiven alla”. Puutetta paikattiin betonivalussa käyttämällä kiveä valun sisällä, että muistutti jo muurausta.  Naulojen puutetta helpotettiin ”alan miesten”,  poltetusta Rovaniemestä kootuilla ja tänne markkinoiduilla palaneilla, mutkaisilla nauloilla, joita lapset ja vanhukset takoivat suoriksi.

Ikkunalasia ei pystynyt korvaamaan.  Moni rakennus ja perhe joutui vain odottamaan.  Pieni, hirrestä rakennettu saunarakennus soveltui tältäkin osin täyttämään tärkeää tehtäväänsä siirtoväen asuttumisen historiassa.  Toinen väliaikainen keino oli rakentaa navettarakennus, josta otettiin ensin asumiskäyttöön esim. karjakeittiö ja talli. Tämä oli hitaampi, enemmän rakennustyötä ja tarvikkeita vaativa muoto.

Valtaosa Killinkoskelle asuttuneista siirtolaisista asuttui tiloilleen saunan  kautta.  Asutettavia oli perheissä usein isovanhemmat, aviopari ja lapset.   Näin tälläiseen asuinsaunaan majoittui usein neljä aikuista ja 2-3 lasta.  Perheen koosta riippuen hirsinen lämmin osa oli 10-15 m2 ja siihen liittyen lautarakenteinen ”pukuhuone”,  jossa olivat välttämättömät säilytystilat.  Kiinteää kalustoa oli paistinuunilla varustettu hella, joka toimi lämmönlähteenä.  Valaistuksena oli öljylamppu.  Sähköä tiloille saatiin vasta 1950 -luvun alkuvuosina.   Saunassa asuminen kesti yleensä 2-3 vuotta.

Osa näistä saunoista on purettu.  Monta on kuitenkin vielä jäljellä, mutta kaikki jo muussa käytössä. Nikkarintupana, makuuaittana tai vain säilytetty arvokkaana historiallisena muistomerkkinä, pienenä osana kansallista historiaamme, sen selviytymistaistelussa.

Lauri Saikkonen

 

Laurin ottamia kuvia, vielä jäljellä olevista – ensimmäisistä asuinpaikoista.

Matti ja Tyyne Ahokas

Tauno ja Anna-Liisa Sihvonen

Eino ja Olga Koho

Pentti ja Irene Härkönen

Uuno ja Aino Sihvonen

Johannes ja Ella Sihvonen